tiistai 29. lokakuuta 2013

Ekat silitetyt minihelmet!

 Sanonko nyt mikä!!!! Taas ongelma kuvan asennon kanssa. Huoh.
No kääntäkää rakkaat jälleen kerran päätänne tai vaikka konettanne! 
Eli siis kuvassa on jälleen Olkihattupiraattien tunnus, tällä kertaa lippuun painettuna.

Ensimmäiset mini hama työt jotka on silitykseen saakka päässyt.
Onnistui hyvin ja tuollaisen kortin saa vissiinkin kummini,
kunhan jaksan loppuun saakka askarrella. Katsoo tuleeko samanlainen
vai keksinkö muunlaisen asettelun. Mutta toimii korttimateriaalina
nuo pienet todella mainiosti ainakin tähän mennessä.

torstai 24. lokakuuta 2013

Brook!

Heha! Joo tämän hetken ISOIN työ! Pitää tilin tullessa ostaa lisää isoja levyjä, että saan tehtyä homman loppuun ja pääsen silittämään. Puuttuu siis ylhäältä muutama rivi korkautta vielä.
Mitat tällä hetkellä on noin  33,5cm x 43cm.

 Alottelemassa, alkaa se siitä sotkeutua muotoonsa!


 Nyt on jo mustat osuudet kaikki valmiita ja saanut kanssa osan mustista vaihdettua tummanruskeiksi, että ei ole niin tasaväristä.


 Väriä!!! Ja Brook taitaa fanittaa Minni Hiirtä, kun näyttää, että olisi rusetti päässä. Hatusta muutin kanssa lierin beigen värin pois.


VALMIS - tai niin valmis kun saan sen näillä tarvikkeilla.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Sanji

<3<3<3<3<3 Ja sydämiä tuhannesti ihan siksi, koska kyseessä on Sanji jolla on aina sydämet silmissä ja pään ympärillä! Ne jotka One Pieceä seuraavat, tietää sen! <3<3<3<3<3<3

 Ääriviivat ja reunat tehty, tunnistaa jo mainiosti söpöläisen. <3
Työn koko on 22cm x 23cm.

Melkein valmis. Ei vain löydy vaaleaa beigeä, niin jää kasvot nytten värittämättä ja ei pääse työ vielä silitykseen. Pitää uusiksi tehdä sitten joskus, kun on kaikki tarvittavat värit. <3<3<3<3<3

Hullun hommaa sanon ma!!!

Löysin mini hamoja! Piti sitte kerralla hamstrata kunnolla ihan sen takia, kun Tiimarissa oli ota kolme maksa kaksi tarjoukset ja totesin moneen otteeseen kesänkin aikana, että ei tollasia saa suomesta ihan kaupasta ja hyvä kun edes netistä. Hullun hommaa noin pikkusilla leikkiä. Onneksi siis olen todettu monesti hulluksi!


 Pöllöpakkauksessa tuli mukana kuusikulma-alusta ja pöllön teko-ohjeita joista katellen tälläsiä söpöläisiä tein.


 Wruuuuum Putputput. Vanhoja nättejä autoja tuli autopaketin ohjeista ja oli mukana noita yhdistettäviä neliölevyjä.


Mussemustekala, saapas, fisu ja meriheppoja meriaiheisessa paketissa ja siinäkin neliö levy per paketti mukana.